sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Turistikierrosta ja muuttoa..

Täällä taas.. anteeksi pitkä päivitystauko mutta..mä olen vain ollut laiskimus. Ja joo,olihan täällä kaveri käymässä ja mieskin ehti pyörähtää mutta heidänkin lähdöstä on jo aikaa. Mutta, vanha sanonta jota mä tunnen viljeleväni ; parempi myöhään kuin ei milloinkaan..

Palataan ajassa taaksepäin..

Eli kävin noutamassa M:n lentokentältä torstaina 29.8 Ihmettelin jo matkalla kentälle että mitäs tämä on kun normaaleiden vihreiden bussien sijasta oli käytössä vaikka minkälaista kyytiä.Selityskin löytyi eli busseja syttynyt palamaan! Hui.. asiasta lisää täältä. No, myöhemmin samana päivänä kun lähdettiin heittämään kaupunkikierrosta niin sekä M että juniori pääsivät bussilla ilmaiseksi koska busseissa ei ollut rahastusmahdollisuutta :) Hyvä heille.

Perjantaina 30.8 olikin muuttopäivämme, jee :) Kaikki oli valmiina pakattuna ja kyytiä odotellessa meni aamupäivä. Mä olin vuokraamassa meille oikeata muuttoautoa mutta uuden vuokraisännän miniä sitkeästi tarjosi palveluksiaan joten, enhän mä voinut kieltäytyä vaikka tiesinkin etteivät tavaramma mahdu yhteen kuormaan. Mutta niin vain olivat farmari ja tavallinen pikkuauto tilaihmeitä ja vastaanottivat sisuksiinsa neljä, viisi matkalaukkua, lukuisan määrän pahvilaatikoita ja epämääräisiä nyssäköitä. Vain minä ja Uksu eivät mahtuneet kyytiin joten otin sen tilaisuutena siivota vanha asunto.

Eli asuimme ensin Msidassa ja nyt Ibraggissa,aivan Swieqin kupeessa. Asumisen laatu on kyllä niin paljon parempaa vaikka kirkon kellot yrittävätkin terrorisoida soitannoillaan. Mutta äkkiä siihen tottui. Lähietäisyydeltä löytyy niin parturia,apteekkia kuin vihanneskauppaa, kahdesta supermarketista ja kalakaupasta puhumattakaan. Kävelymatkan päästä (n.20min ripeää kävelyä) löytyy Paceville, St julians etc.. Ja tiedän ettei merikään kaukana ole, kunhan nyt vähän vielä lämpötila laskisi niin päästäisiin Uksun kanssa sinne asti seikkailemaan.

Lauantaina vein M:n tutustumaan Vallettaan. Paljon en mäkään osaa paikasta kertoa, olihan tämä vasta kolmas kertani siellä. Eikä tämäkään reissu tehnyt poikkeusta, Maltan matkaopas jäi taaskin pöydälle kökötttämään.. Mutta tässä muutama uusi kuva maisemista sieltä:

 Tässä kuvassa maisemaa kuvattuna tieltä joka johtaa ylemmille Barrakka-puutarhoille. Jonkinlainen satama jäi tuohon oikealla koska siinä näkyi isohkojakin risteilijöitä. Alemmat tykin puolestaan ovat juuri Barrakkaa vartioimassa. Todennäköisesti joskus olleet ihan käytössäkin..





Sunnuntaina oli rantapäivä. Tästä on tuo 20min kävelymatka lähimmälle hiekkarannalle joka on aina täysi kuin turusen pyssy. Mutta vesi oli lämmintä.. Tässä jo aiemmin ottamani kuva tuosta St. Georgen rannasta. Hmm, veden lämpötila tällä hetkellä noin 25-28 astetta..


Maantaina käytiin aamulenkillä vähän maisemisia katsomassa ja yritettiin mennä Fort Madlienaan mutta oli kiinni, avoinna vain maanantaisin. High Ridgen aluehan näytti kanssa ihan kivalle..







Tiistaina oli M:n viimeinen kokonainen lomapäivä ja lähdimme merille. Tarkoitus oli ottaa purjevene Fernandez ja kiertää sillä koko saari ja päätyä lopulta Cominolle mutta ilma oli _pikkaisen_ liian tuulinen ja matkaan päädyttiin Captain Morganin isommalla Atlantis (?)- aluksella. Tästä sen verran että jos vaan mahdollista, liput kannattaa varata sellaisen paikan kautta kuin DealToday. Normihinta olisi ollut 50€/nenä mutta nyt tavallaan pääsi kaksi yhden hinnalla, 25€/hlö.. Retkeen sisältyi 'open bar' (limskat,kahvit,oluet ja ruoalla viini, sai sitä kyllä ruoan jälkeenkin) . Kiva reissu vaikka ilmat eivät ihan M:n puolella olletkaan, pilvinen ja satelikin tuo..

Jaa,kone temppuaakin sen verran etten saa nyt enää tuolta viimeiseltä reissulta kuvia laitettua yhtään. Joten laitan ne toiseen postaukseen, josko saisin tilan säästämikseksi tehtyä kuvakollaaseja niistä kuvista.

Sellaisia tänne. Ai niin, muuttihan meille tänne Jack-pupukin mutta tuskinpa tää antaa siitäkään postata kuvaa. Huomiselle yritin ehdottaa retkeä Ghar Dalamin luolille josko saisin tuon juniorin innostumaan. Ensi viikolla starttaa viimeinen lomaviikko silläkin ja alkaa koulun alku jo jännittää..

 

1 kommentti:

  1. Upeita rakennuksia ja vitsit miten lämmintä vettä, tääkin tarkenis noissa lämpötiloissa uimaan. :D



    VastaaPoista